Onko taas jossain jotkut festarit mistä mä en tiiä? Vissiin ainakin viime aikaisten somejuttujen perusteella ne on lemmikkien lopetusfestarit. On taas sen verran tuota "muuttunutta elämäntilannetta" ja jos kukaan ei tyyliin hetinyt hae eläintä niin "se viedään sitten piikille". Kai tuolla jossain on aidattu festarialue missä eläinlääkärit odottaa piikki sojossa lopetettavia eläimiä. Sen jälkeen varmaan "omistajat" voi siirtyä kaljatelttaan vertailemaan hyviä selityksiä siitä miksi tää oli ainoo vaihtoehto. Joku kiva viulumusiikki soi taustalla, sellanen surullinen.

Mä en käsitä mikä sellanen muuttunut elämäntilanne voi olla että voi sen takia lopettaa toisen elämän. Musta se kertoo enemmänkin siitä että ei viitsitä nähdä vaivaa. On niin helppoa vaan laittaa ukaasi johonkin someen tai muuten kavereille ja tuttaville ja sitten määräajan tultua kiikuttaa eläin lopetettavaks koska kukaan ei sitä tullu hakemaan. Että sehän on vähän niinku niiden toisten vika ku ei kukaan ottanu koska MÄ ainaki yritin kaikkeni hei Mirren eteen. Vitut yritit. Oot vaan yks niistä kusipäistä jotka pitää eläimiä kulutustavaroina ja hauskoina juttuina SIIHEN ASTI kunnes ne osoittautuu hankaliks esimerkiks kusemalla väärään paikkaan tai koska ne raapii sun uutta sohvaa.

Toinen juttu on nää perheenlisäykset. Tuleeko se jollekulle yllätyksenä että sieltä alapäästä läsähtää lopulta vauva kun maha on ruvennu pullistumaan jokunen kuukausi sitten? Voisko sillon vaikka miettiä että mitähän se Mirre/Musti tästä hommasta tykkää.. Pitäskö jotenkin vaikka valmistautua asiaan, ehkä hallitusti kokeilla uutta tilannetta jotenkin etukäteen? Voisko vaikka ottaa asioista selvää, etsiä mahdollista uutta kotia jo valmiiks tai kelata ylipäätään vaihtoehtoja etukäteen? Pitäskö ylipäänsä miettiä sitä lemmikkiä hankkiessa että joskus voi tulla se lapsikin. Ei vissiin ku piikille voi aina viedä.

Älä ota sitä lemmikkiä jos et oo valmis huolehtimaan siitä. Niinku oikeesti, ihanihan tosisuperoikeesti kaikissa elämäntilanteissa mitä yhteiselossa voi vastaan tulla. Eläinsuojat on jo ääriään myöten täynnä lemmikkejä joita joku ei enää halunnutkaan.

Lemmikillä on oikeus elämään ja sen elämä sattuu olemaan sun käsissäs. Lemmikillä on oikeus olla kipeä tai näyttää tunteita vaikka se ei sulle ihan just tänään sopiskaan. Se on kuitenkin elävä olento eikä mikään kone. Ei sulla oo oikeutta lopettaa sitä siks että se ei enää mätsää sun uuden maton kanssa. Eläimen poikkeavaan käytökseen on aina syy ja sehän nyt on herranjumala sun hommas selvittää mistä se johtuu. Ei se eläin osaa sanoa sulle suomeks että "nyt on kuule tämmönen juttu". Ne on tuntevia olentoja, nekin stressaa ja jännittää. Ihan niinku me ihmisetkin. Niillä voi mennä viikkoja tai kuukausia uuteen tilanteeseen sopeutumiseen, niinku meillä ihmisilläkin. Eläimen pitää päästä lääkäriin tarvittaessa vaikka se sulle maksaiskin. Sähän siis olit varmaan jo etukäteen miettiny että tämmönen tilanne voi tulla eteen ettei se oo aina terve, eiks niin. Niinku ei ihmisetkään oo. Eihän normaalit ihmiset mee lopettamaan perheenjäseniään siks kun niistä on yhtäkkiä tullu vähän hankalia. Ei yleensä kukaan lopeta lasta vaikka se ois kussu sänkynsä joka yö neljättä viikkoa putkeen, eheei, sitähän aletaan selvittämään että mistä tää johtuu. Käytetään lääkärissä ja psykologilla ja joogassa ja tehdään kaikki sen eteen että homma selviää.

Mä ymmärrän että eläin lopetetaan jos sillä on vakava sairaus tai se on yksinkertasesti niin vanha ettei elämänlaatua enää käytännössä ole. Sillon mä toivoisin ittenikin saavan piikin ettei tarttis kärvistellä. Sitä mä en tule koskaan ymmärtämään että kevein perustein lopetetaan. Ja kyllä, se sun muuttunut elämäntilantees on just sellanen.

Viha on voimakas sana, mutta vihaan niitä ihmisiä joille eläimen henki ei ole minkään väärti. Toivon että joskus tulevaisuudessa kontrolloitais sitä kuka lemmikin saa ottaa ja onko siihen oikeasti valmiuksia. Ja oikeat rangaistukset niille jotka eläimiä kaltoin kohtelee tai huvikseen tappaa.

Mutta ensin kai tän koko yhteiskunnan pitää herätä tajuamaan että eläin ei oo tavara.

Tuntuu että tämmösen ensimmäisen blogitekstin pitäs olla hirmu raflaava ja esitellä kaikki hyvät puolet kirjoittajasta; oon hei tosi hauska mutta osaan olla myös vakavan asiallinen ja tuotan siinä sivussa hyvää tekstiä mihin ihmiset voi samaistua. Laitanpa samalla myös pari kivaa pikku reseptiä, terveellistä tottakai ja kylkeen kuvan mitä oon asetellut puol päivää kaikissa mahdollisissa paikoissa ja valaistuksissa kotona jotta saisin sellasen rennon taiteellisen kuvan mutta mikä vaikuttaa sille että oon vaan kertakaikkisesti niin hyvä että se onnistuu kerralla.

Noh.. tää ei oo sellanen teksti, eikä blogi.

Itseasiassa mun paras kaveri manku että mun pitäs tämmönen blogi perustaa, en tiedä miksi ja meinaako se itse tätä sitten lukea edes. Taisin suunnilleen kehottaa sitä tunkemaan blogit sinne missä aurinko ei paista. Mutta mitäs kummaa kun tässä tän lauantaiaamun on ollut sellanen hillitön himo suoltaa faceen kaikki mitä mietin ja teen ja kuinka mun elimistö just nyt toimii niin ajattelin että sama kai se on siirtää se kaikki pois sieltä tänne.

Siihenki facebookiin mulla on sellanen viha-rakkaussuhde. Oikeastaan mua vituttaa melkeen kaikki asiat siinä ja siellä, ärsyttää suurin osa ihmisistä ja niiden päivityksistä, kohouma nousee otsaan kun se ja tää ja toi ominaisuus ei taas tänään toimi tai sitten joku sovellus syöttää faceen kaiken mitä teen vaikka oon sata kertaa laittanut asetuksista että älä jaa tätä. Silti mä sitten ite postaan sinne kaikkea ihan helvetin epäkiinnostavaa, niinku kuvia mun kissasta kun se istuu/makaa/syö tai sillä on mun mielestä tosi hauska ilme (mikä muiden mielestä näyttää ihan samalle kuin sen kaikki muutkin ilmeet). Tai kerron että "Joo, oon taas kipee paikassa terkkari". Ja kaikkia kiinnostaa ihan yhtä paljon ku mua kiinnostaa niiden jutut. Sit joku kaverin mutsi tai täti laittaa peukun mun päivitykselle ettei se jäis siihen ihan yksinään vaan olemaan.

No miks mä sitten oon siellä facessa jos se kerran niin armottomasti mua vituttaa? En mä ihan rehellisesti tiedä, kai se on se perimmäinen halu tuoda omia asioitaan esille ja salaa paheksua kaikkien muiden juttuja. Voi sitten vähän stalkata sitä kaverin kaveria jolla on hassu tukka tai ruma lapsi, heittää läppää siitä kavereille ryhmätsätissä. Niiiiiin, no se tsätti.. se oikeastaan on se syy. Oon vähän sellanen erakkoluonteinen, muotisanana voidaan tässä käyttää vaikka introverttiä, enkä jaksa istua kahvilla jossain puhumassa kun voin tsätätä villasukat jalassa himassa sohvalla. Ja voin lopettaa sen heti ku ei jaksa enää kiinnostaa. Ei tartte selitellä että hei mun pitää nyt lähtee ku kello on noin paljon ja kissan hiukset pitää pestä. Laitan vaan facen kii ja *PIM* oon itekseni. Se sopii mulle, sellanen sosiaalinen kanssakäyminen. Kävishän siihen muutkin pikaviestimet mutta kun facessa sattuu olemaan kollektiivisesti ne joihin haluan pitää yhteyttä enkä asu suurimman osan kanssa edes samassa osassa maata.

Niin että mitä tästä nyt opimme, kai tässä pitäs nyt joku opetuskin olla. Ehkä se on se että älä lue satunnaisen bloggaajan jauhantaa sillä menetät siinä elämästäsi ainakin sen pari minuuttia joita et koskaan saa takaisin. Jatkan tätä blogia tai sitten en, satunnaisesti tai liiankin ahkeraan, tulevaisuus näyttää.

Beam me up, Scotty!