Tuntuu että tämmösen ensimmäisen blogitekstin pitäs olla hirmu raflaava ja esitellä kaikki hyvät puolet kirjoittajasta; oon hei tosi hauska mutta osaan olla myös vakavan asiallinen ja tuotan siinä sivussa hyvää tekstiä mihin ihmiset voi samaistua. Laitanpa samalla myös pari kivaa pikku reseptiä, terveellistä tottakai ja kylkeen kuvan mitä oon asetellut puol päivää kaikissa mahdollisissa paikoissa ja valaistuksissa kotona jotta saisin sellasen rennon taiteellisen kuvan mutta mikä vaikuttaa sille että oon vaan kertakaikkisesti niin hyvä että se onnistuu kerralla.
Noh.. tää ei oo sellanen teksti, eikä blogi.
Itseasiassa mun paras kaveri manku että mun pitäs tämmönen blogi perustaa, en tiedä miksi ja meinaako se itse tätä sitten lukea edes. Taisin suunnilleen kehottaa sitä tunkemaan blogit sinne missä aurinko ei paista. Mutta mitäs kummaa kun tässä tän lauantaiaamun on ollut sellanen hillitön himo suoltaa faceen kaikki mitä mietin ja teen ja kuinka mun elimistö just nyt toimii niin ajattelin että sama kai se on siirtää se kaikki pois sieltä tänne.
Siihenki facebookiin mulla on sellanen viha-rakkaussuhde. Oikeastaan mua vituttaa melkeen kaikki asiat siinä ja siellä, ärsyttää suurin osa ihmisistä ja niiden päivityksistä, kohouma nousee otsaan kun se ja tää ja toi ominaisuus ei taas tänään toimi tai sitten joku sovellus syöttää faceen kaiken mitä teen vaikka oon sata kertaa laittanut asetuksista että älä jaa tätä. Silti mä sitten ite postaan sinne kaikkea ihan helvetin epäkiinnostavaa, niinku kuvia mun kissasta kun se istuu/makaa/syö tai sillä on mun mielestä tosi hauska ilme (mikä muiden mielestä näyttää ihan samalle kuin sen kaikki muutkin ilmeet). Tai kerron että "Joo, oon taas kipee paikassa terkkari". Ja kaikkia kiinnostaa ihan yhtä paljon ku mua kiinnostaa niiden jutut. Sit joku kaverin mutsi tai täti laittaa peukun mun päivitykselle ettei se jäis siihen ihan yksinään vaan olemaan.
No miks mä sitten oon siellä facessa jos se kerran niin armottomasti mua vituttaa? En mä ihan rehellisesti tiedä, kai se on se perimmäinen halu tuoda omia asioitaan esille ja salaa paheksua kaikkien muiden juttuja. Voi sitten vähän stalkata sitä kaverin kaveria jolla on hassu tukka tai ruma lapsi, heittää läppää siitä kavereille ryhmätsätissä. Niiiiiin, no se tsätti.. se oikeastaan on se syy. Oon vähän sellanen erakkoluonteinen, muotisanana voidaan tässä käyttää vaikka introverttiä, enkä jaksa istua kahvilla jossain puhumassa kun voin tsätätä villasukat jalassa himassa sohvalla. Ja voin lopettaa sen heti ku ei jaksa enää kiinnostaa. Ei tartte selitellä että hei mun pitää nyt lähtee ku kello on noin paljon ja kissan hiukset pitää pestä. Laitan vaan facen kii ja *PIM* oon itekseni. Se sopii mulle, sellanen sosiaalinen kanssakäyminen. Kävishän siihen muutkin pikaviestimet mutta kun facessa sattuu olemaan kollektiivisesti ne joihin haluan pitää yhteyttä enkä asu suurimman osan kanssa edes samassa osassa maata.
Niin että mitä tästä nyt opimme, kai tässä pitäs nyt joku opetuskin olla. Ehkä se on se että älä lue satunnaisen bloggaajan jauhantaa sillä menetät siinä elämästäsi ainakin sen pari minuuttia joita et koskaan saa takaisin. Jatkan tätä blogia tai sitten en, satunnaisesti tai liiankin ahkeraan, tulevaisuus näyttää.
Beam me up, Scotty!
